sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

PROM

Vaihtovuoden alkuvaiheessa en olisi ikinä uskonut tämän päivän tulevan näin nopasti, ja nyt se on jo ohi! Promia ajatellessa mulle tulee näin jälkeenpäin mieleen täydellinen amerikkalaispäivä kavereiden kanssa, kaikki hauskanpito, laittautuminen ja lievä stressi viikkoja ennen promia. Vähän niinkuin home coming päivänä, kutsuttiin pari kaveria meidän luokse laittautumaan. Koko ilta tuli naurettua, tanssittua ja syötyä enemmän kuin sallittua. Ilta promissa alkoi yhteisellä illallisella, joka oli kyllä tosi hyvää ja koko illan ajan meillä oli tarjolla jäätelöä sun muuta. Outo ajatella, että meidän vaihtovuosi on jo tässä vaiheessa ja jäljellä on enää reilu viisi viikkoa!


                                     


















sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

GO GRIFFINS!

Joka kuukausi meidän koordinaattori järjestää meille jonkinnäköisen tapahtuman, jossa me päästään sitten näkemään muita vaihtareita ja host perheitä. Nä tapahtumat ovat muun muassa olleet haunted forest, tubing ( eli pulkkamäki ), international dinner etc. ja tällä kertaa vuorossa oli Griffins vs. Checkers jääkiekkopeli Grand Rapidsissa! Omasta mielestä tuo on ollut tähän mennessä ehdottomasti paras kokoontuminen! Grand Rapidsissa olen tähän mennessä käynyt vain kaksi kertaa, mutta se on siis reilu kahden tunnin päässä sijaitseva suurempi kaupunki. Pelkästään jo automatkalla tuli pidettyä hauskaa, mutta toi peli oli kyllä mahtava kokemus!
Applebee´s







Päästiin kuvaan maskotin kanssa! Huomaa takana oleva photobomb... ;D





keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

SOCCER

Pitkän softball vai soccer väittelyn jälkeen mut saatiin ylipuhuttua siis liittymään meidän koulun soccer joukkueeseen. Benzie ei ole valitettavasti ikinä ollut mikään paras high school kun on joukkueurheilusta kyse vaan useimmiten ne voitot tulee joko cross countrysta tai trackista... Meidän pelikausi alkoi varsinaisesti vasta viimeviikolla mutta tähän mennessä ollaan kaikki kolme peliä hävitty :(. Meidän tiimi ei ole välttämättä se kaikista lahjakkain:D, mutta mun mielestä meillä on ihan mahti joukkue! Meillä on aina tosi hauskaa ja meidän valmentajat on ihan parhaita.



Norway 

Mexico

Jokaiseen urheiluun kuuluu team bonding tapahtumat, eli tehdään kaikenlaisia joukkuehenkeä kasvattavia aktiviteetteja. Viime viikonloppuna pelien jälkeen me vietettiin reilut kaksi tuntia autossa matka kohti Central Michigan Universityä, jossa meidän oli määrä suorittaa rope course. Toisin sanoen meille laitettiin valjaat päälle ja laitettiin kiipeään erilaisia katosta roikkuvia esteitä pitkin. 

Foreign Squad




Norwegians














sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

SPRING BREAK

Eilen illalla saavuttiin takaisin Michiganiin viikon mittaisen loman jälkeen Georgiassa, Savannahissa. Tätä matkaa oltiin odotettu jo joulusta asti ja viimeviikon lauantaina vihdoin päästiin aloittamaan reissu. Mukana matkassa meillä oli mun koko host perhe, sekä Abbey ja Paige. Matkustustyylinä meillä oli auto tupaten täynnä ihmisiä ja matkatavaroita. Siellä me sitten istuttiin kuin sillit purkissa noin 18 tuntia. Siinä kohtaa kun vihdoin oltiin perillä oli paikat kieltämättä aika jumissa. Meidän määränpää oli tarkemmin sanottuna pienempi lomakohde nimeltä Tybee Island, mutta meillä oli vain n. kymmenen minuutin ajomatka Savannahiin, joka oli ihan uskomattoman kaunis "vanhanaikainen" kaupunki! Ilmakin oli tosi suopea. Koko viikko oli ihan täydellinen kesäilma ja onnistuimpa jopa saamaan pienen rusketuksen! Ja palamaan...






Taas voidaan todeta että Amerikkalaiset ottaa urheilun täällä tosissaan! Meidän koulun yleisurheilujoukkue treenaa tosi kovin ja kuullaan aina "kauhutarinoita" kavereiden harkoista haha. Abbey on mukana pikajuoksujoukkueessa ja heille oltiin loman ajaksi annetu lista erilaisista harjoituksista joita heidän pitäisi joka päivä pyrkiä tekemään. Olin tosi tyytyväinen koska sen sijaan että oltaisiin vaan syöty ja nukuttu pitkään, me päädyttiin aamulla heräämään kuuden seitsemän aikoihin, mentiin mukavalle pikku lenkille rannalle ja katsottiin auringon nousua! Mun mielestä tä oli ihan täydellinen aloitus aamulle!






Fro-Yo bar <3!

Savannah oli täynnä pieniä karkkipuoteja ja jokaisessa oli tuollaisia valtavan kokoisia caramel appleja!
















Kuulostaa ehkä vähän oudolta mutta me käytiin kävelemässä aivan tajuttoman kauniilla hautausmaalla. Satuttiin ajamaan paikan ohi ja luettiin kuinka tämä on yksi kauneimmista victoria ajan hautausmaista. Se oli aivan uskomatonta kuinka huolella kaikki oli suunniteltu istutuksineen ja teineen. Ja tuo paikka oli niin valtava, että siellä piti kulkea autolla jos halusi mennä koko paikan ympäri.




Leopold´s Ice-cream!



Happy Easter!