lauantai 28. helmikuuta 2015

SOMETHING RANDOM

En ole tänne blogin puolelle juurikaan kirjoitellut minkään näköistä postausta fiiliksistä, joita vaihtovuoden aikana on tullut tähän mennessä koettua. Ekojen kuukausien aikana fiilikset oli katossa koska ilmat oli mahtavia, kaikki oli uutta ja hienoa, plus New Yorkia unohtamatta tietenkään!! Ekat lievät koti-ikävät alkoivat tulla hieman ennen joulua, mutta joulun jälkeinen aika tässä tammi-helmikuun tiennoilla on ehdottomasti ollut tähän mennessä sitä "ikävintä" aikaa.Varsinkin täällä Michiganin suunnilla, jossa ilmat heittelee ja talvi vetää vertoja Suomen kylmille oloille. Viimeiset kaksi kuukautta olin jatkuvasti kipeänä, energiaa ei oikein löytynyt mihinkään eikä mikään oikein huvittanut. Juteltiin muiden vaihtarikamujen kanssa ja todettiin kaikilla olevan vähän samanlainen fiilis. Nyt aletaan kuitenkin olla niin lähellä kevättä täälläkin, että sen huomaa olotilassa. Tuskin maltan odottaa niitä lämpimämpiä ilmoja ja kaikkia kevään tapahtumia kuten spring break, prom, chicago matka sun muuta! Tottakai sitä välillä vähän koti-ikävä on, mutta pääasiassa viihdyn todella hyvin ja aika menee nyt jo niin nopeasti että kotiin paluu tulee nopeammin kuin uskoisikaan, minkä puolesta olen tosi innoissaan mutta samaan aikaan se on myös kamala ajatus.

Vielä on kuitenkin aikaa jäljellä ja paljon kotettavaa Amerikkalaisena olemisesta! Satuin tässä katselemaan kuvia kuukausien varrelta ja aattelin laittaa niitä vähän tännekkin!

New York kuvia katsellessa tuli melko kova kaipuu takaisin!

Muistan että odotettiin vähintäin tunti tossa lentokentän edessä paahtavassa kuumuudessa, että päästäisiin hotellille!






;D


Rockefeller Center



Ensimmäiset päivät Michiganissa

2 illan Bonfire

Cross Country meet


Thailand & Finland

Kesäisiä Seniorkuvia ottamassa & seikkailemassa



BC idol konsertti

Sveitsi ja Suomi

Saksa, Suomi, Sveitsi Homecoming

Vaihtaritapaaminen/kulttuuri-illallinen... 




Viime viikonloppuna oltiin juhlistamassa Saran 18v synttäriä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti